tiistai 18. huhtikuuta 2017

Maybelline Baby Lips Balm & Blush

Toluna tarjosi minulle tilaisuutta testata muutamaa testituotettaan ja samalla kertoa teille Tolunasta.

Toluna on verkkoyhteisö, jossa ansaitaan palkintoja vastaamalla kyselyihin ja testaamalla tuotteita. Osallistuminen on helppoa, täytät vain rekisteröintilomakkeen, vahvistat sähköpostiosoitteesi Tolunan lähettämän linkin kautta ja alat vastaanottaa kyselykutsuja ja testituotteita. Rekisteröinnin voi tehdä myös Facebook –tiliä käyttämällä. Tuotteita testaamaan pääsevät valitaan satunnaisesti, mutta mahdollisuudet kasvavat sitä mukaa, mitä aktiivisempi on yhteisössä ja kyselyihin vastaamisessa. Voit myös luoda omia kyselyitä ja puheenaiheita.

Toluna on käyttäjälleen täysin maksuton ja ansaitsemansa pisteet voi käyttää esimerkiksi arvontoihin tai lahjakortteihin tai saada paypal:in kautta rahana. Pisteitä voi kerätä olemalla aktiivinen yhteisössä. Lisäksi jokainen saa rekisteröitymisensä yhteydessä 500 tervetulopistettä.

Testattavat tuotteet vaihtuvat viikoittain ja esimerkiksi tällä viikolla testituotteena on Narta Men Deodorant. Aiempiin testituotteisiin voi tutustua täällä. Testituotteet ovat pääsääntöisesti kosmetiikkaa.


Yksi testaukseen saamistani tuotteista oli Maybellinen Baby Lips Balm & Blush huuli- ja poskisävy. Tuote on pakattu pallomaisena tasapohjaiseen purkkiin, jossa on helposti auki kierrettävä litteä kansi. Pakkaus on minusta viehättävä ja vähän erilainen kuin vastaavissa markkinoilla olevissa tuotteissa. Muistan huomioni kiinnittyneen pakkauksiin välittömästi näiden ollessa alkuun myynnissä.


Tuotetta voi käyttää sävyä antavana huulivoiteena, mutta myös poskipunana. Sävyvaihtoehtoja on viisi, jokaisessa on myös erilainen tuoksu. Minulle lähetetty sävy oli hedelmäisen tuoksuinen 02 Flirty Pink, joka on aika rohkea pinkki, mutta joka kuitenkin häivyttyy poskilla aavistuksenomaiseksi tyttömäiseksi punaksi. Huulille tällä nimenomaisella vaihtoehdolla saa melko vahvankin sävyn, mutta samalla huulivoiteen tarjoaman kosteutuksen. Huulilla tuote tuntuu kosteuttavalta, mutta ei yhtään tahmaiselta.


Värin voi levittää suoraan puikosta ja sitten häivyttää sormilla poskille. Huomasin kuitenkin, että jos iholla oli vahva meikkipohja, meikkipohja hieman tarttui voiteeseen, joten ehkä parempi keino on ottaa väriä sormenpäihin ja levittää siitä poskille. Väri levittyy niinkin helposti ja huulille värin kuitenkin sai tarkasti suoraan pallosta. Lopputulos on melko kuultava ja ehkä hiukan rasvainenkin, mikä hieman mietitytti nyt kesän lähestyessä, koska oma ihoni on rasvainen. Kuivaihoisille tuotteen rasvaisuus tuskin olisi ongelma.   

Voide maksaa ihan marketeissa muutaman euron ostopaikasta riippuen ja teki minuun kyllä suuremman vaikutuksen kuin perinteiset puikkoon pakatut Baby Lipsit. Ostanen testiin vielä jonkun vähän neutraalimman sävyn, se ehkä voisi sopia minulle hieman paremmin.

Sain Tolunalta testattavaksi myös muita tuotteita, niistä on tulossa omat postauksensa myöhemmin. Jos haluaisit saada tuotteita testattavaksi, rekisteröitymislomakkeen voit täyttää täällä

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Alkuvuoden ostetut



L'Oreal Paris triple active yövoiteet 6, 90 € /2 kpl
Catricen all matt plus puuteri 3, 95 €
Tarvitsin kosteusvoidetta, joten ostin nämä, vaikka muistin, etten tykännyt niistä aiemmin.
Catricen all matt plus puuterista taas pidin niin paljon, että ostin jo toisen.


Aussie shower smoothie body wash 4 €
The body shop raspberry body butter 13, 90 €
Rimmel match perfection meikkivoide 1 €
Aussien vartalonpesuaineet ovat ihania, mutta normaalihintaisina liian kalliita. 4 € on kuitenkin sopiva hinta.
TBS:n body butter tuoksui aivan törkeän hyvältä ja oli kuulemma rajoitettu erä, joten sehän oli pakko saada, mutta minun ihollani tuoksu muuttuu vähän oudoksi... No, kosteutustehot näissä on aina hyvät.
Rimmelin meikkivoiteita olen nähnyt kehuttavan lukemattomia kertoja (Zoellakin nimesi juuri tämän nimenomaisen toiseksi suosikikseen!), joten kun näin tällaisen eurolla, se piti ostaa. En tosin ole vielä edes kokeillut...


Klippoteket shower gel 6 €
Minulla on nytkin samanlainen pullo käytössä ja rakastan sitä, joten kun näin näitä Sokoksella, ostin toisen varastoon. Tämä on aika lailla täydellistä saippuaa; tuoksuu ihanalta, pesee hyvin, mutta hellävaraisesti ja huuhtoutuu helposti, eikä kuivata ihoa. Ja on vielä pinkissä pullossakin! :D


Aussie Fresh Mate body wash 3 €
Essencen peitevoide 3, 30 €
L'Oreal Blur cream 5 €
Cittarista löysin Aussien suihkugeelin vielä halvemmalla, joten sehän oli saatava. Essencen peitevoiteen ostin, koska olen pitänyt siitä puikkomallisesta, mutta tämä ei oikein ole minun juttuni... Ehkä en osaa käyttää sitä, mutta se ei peitä mitään.
L'Orealin Blur cream -voidetta olen katsellut jo vuosia, joten nyt kun ne ovat poistumassa markkinoilta, ajattelin ostaa sen. Mutta ei tämäkään minusta oikein tee mitään muuta kuin tuo kiiltoa iholleni, jota en todellakaan kaipaa. No, tulipa ostettua.


Garnierin Moisture + nourish kosteusvoide 2, 95 €
Kun halvalla sai... :) Tämä on kyllä ihan hyvää.


L'Oreal Nude magique Cushion meikkivoide 11,80 €
Bebanthen 6,36 €
Favora käsivoide 5 €
Aco Hand cream rich 4, 56 €

L'Orealin cushion meikkivoiteen ostin jo aiemmin ja pidin siitä niin paljon, että ostin toisenkin. Tosin tämä toinen on koostumukseltaan ihan erilaista, ilmeisesti se ensimmäinen oli jotenkin kuivahtanut...! Ja minä kun juuri pidin siitä, miten ohuen kerroksen sillä sai aikaan! :D No, saa tällä uudellakin, vaatii vain vähän enemmän varovaisuutta.
Bebanthenin ostin loppumassa olevan tilalle, käytän sitä huulirasvana ja kuiville kynsinauhoille ja jos jossain on kuiva kohta.
Lisäksi ostin kaksi käsivoidetta talven koetellessa käsieni ihoa ihan tosissaan. Favora on ehdoton suosikkini ja oli vielä tarjouksessa, Aco on lähes yhtä hyvää (joskaan en tykkää tuoksusta) ja vielä paremmassa tarjouksessa, joten otin sitten senkin.
Lisäksi tilasin iHerbistä vitamiineja ja tilaukseen meni pari kosmetiikkatuotettakin.


Aloe vera gelly 1,91 €
Sierra bees käsivoide 0, 69 €
Now Solutions sheaöljy 0,73 €

Olen tykännyt kovasti Dermosilin aloe vera -geelistä, joten tilasin iHerbistä sen, jossa oli prosentuaalisesti eniten aloe veraa.
Sierra bees käsivoide oli kokeiluosastossa varsin hyvään hintaan ja käsivoiteena se on kyllä ihan ok, mutta haisee aivan kammottavalta!! En tiedä, pystynkö käyttämään sen loppuun...
Sheaöljy oli tarjouksessa, joten sekin päätyi ostoskoriini, koska tarkoitukseni on ollut ostaa hierontaöljy.


Tammikuun ja helmikuun ostot yhteensä: 69, 25 €
Vuoden ostokset yhteensä:  69, 25 €
Kosmetiikkarahaa säästössä: - 9, 25 € :/
Olen ylittänyt budjetin jo tähän aikaan vuodesta, se on vähän huono homma... No, tässä kuussa yritän kovemmin. :)


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Tammikuun ja helmikuun loppuneet


Alkuvuosi on ollut monin tavoin aika hektinen, joten helmikuun päivien vain kadotessa jonnekin, ajattelin, että tekisin loppuneista yhdistetyn postauksen. :) Loppuneita ei olekaan tällä kertaa kauheaa kasaa, joulun aikaan tuli niin paljon uutta tavaraa varastoon, että se vaikutti loppuneisiinkin. Jotain kuitenkin. :)

Doven tehohoitoaine on edelleen paras hoitoaine ikinä, tälle ei löydy edes kilpailijaa. Puteli maksaa normaalihinnassa noin 4,50 €. Ostan aina uudelleen.


Reborn Natural body exfoliant tuli Glowwboxissa ja tämä pienikin pussi maksaisi 5,60 €. Aivan järjetön hinta! Kuorinnassa oli kuorivana ainesosana kahvia, sokeria ja suolaa ja siitä tuli vähän sellainen olo, että siihen oli lisätty kaikkea mahdollista, mutta lopputulos ei ollut kovin onnistunut. Olisi ollut paljon parempi, jos olisi valittu vain yksi ainesosa. Kuorinta ei pysynyt koossa, vaan putoili käsistä lattialle ja se oli kyllä minusta aika yhtä tyhjän kanssa. Teen itse luonnollisista aineista paljon parempaa kuorinta-ainetta paljon halvemmalla! En tykännyt, enkä ostaisi.



Glowwboxista oli myös Ors:in Monoi Oil shampoo ja hoitoainenäytteet. Nämä olivat hinnaltaan markettituotteita vastaavia ja ihan tykkäsin (tuoksuivat ihanalta!), mutta kun näitä ei saa Suomesta, niin en aio lähteä niitä mistään ulkomailta tilaamaan. Ostaisin kyllä, jos saisin ihan kaupan hyllyltä.



LV:n yövoide ei kosteuttanut yhtään! Ostin tämän alekopasta hintaan 2, 40 €, mutta se vain sai ihoni tuntumaan rutikuivalta. En osta uudelleen.



Lumenen 3D Tehokosteuttava voidegeeli (10,90 €) on jo poistunut markkinoilta, mutta tykkäsin ihan hirveästi ja ostaisin uuden, jos voisin. Uudistunut Lumene ei ole tehnyt minuun vaikutusta, vanhat tuotteet olivat paljon parempia!




Ostin jouluksi Bayliss & Hardingilta kaksi minisettiä, joissa oli suihkugeeli ja vartalovoide; jojoba silk & almond oil sekä sweet mandarin & grapefruit. Katson näitä joka vuosi, mutta en koskaan osta, joten ennen viime joulua päätin 24 prosentin alennuspäivänä ottaa kaksi settiä. Saippuat olivat ihan hyviä, vaahtosivat ja pesivät hyvin, mutta hellävaraisesti, mutta ne eivät minusta tuoksuneet oikein miltään muulta kuin saippualta. Vartalovoiteet sen sijaan… Jojoba silk & almond oil tuoksui vain kookosöljyltä, mutta sweet mandarin & grapefruit haisi hyvin vahvasti raa’alta kalalta! Se ei ole tuoksu, jonka haluan puhtaalle iholleni… Kosteuttajina nämä olivat hyviä, mutta lähtivät herkästi rullautumaan ja tuntuivat tahmeilta iholla, joten ennen ensi joulua nämä saavat kyllä jäädä kauppaan. Seteissä oli myös palasaippua ja niiden normaalihinta oli 7,90 €.

Avonin Hello Kitty shampoon olin ostanut ihan vain nätin pullon takia, mutta se oli ihan ok. Vähän tahmeaa, eikä pessyt ihan täydellisesti, mutta kelpasi. En osta uudelleen.
L'Occitanen jalkavoide oli ihan superrasvaista, mutta ei imeytynyt. Lisäksi tässä oli voimakas tuoksu ja korkea litrahinta (160 € /litra), joten en ihastunut.



Favoran hoitava käsivoide on suosikkikäsivoiteeni, se on ihan täydellinen. Tuubi maksaa noin 7, 90 € ja ostan aina lisää.



Avon "ruusu"kasvovesi oli Avonille tyypillisesti ihan yhtä tyhjän kanssa. Ihana purkki kuitenkin, jotain sekin... Tätä ei varmaan enää saakaan ja hyvä niin.



Dermosililta tuli taas kolme näytepussukkaa mainoslehtisen mukana. Shampoo oli ihan ok, suihkussa käytettävään vartalovoiteeseen en ihastunut sen enempää kuin yleensäkään, mutta syy, miksi otin nämä pikkuruiset pussit mukaan loppuneet -postaukseen, on silottava vartalogeeli. Tämä siis oli jonkinlaista selluliittia vastaan taistelevaa voidetta, joten sivelin sen suihkun jälkeen ahteriini ja... Miten tämän nyt ilmaisisi hienostuneesti ja naisellisesti... Minun perseeni oli tulessa!! :D En ole koskaan kokenut mitään sen tapaistakaan! En tiedä, tekikö tämä nyt mitään selluliiteilleni, mutta ainakin jotain tapahtui! :D En taida ostaa, mutta oli kyllä mielenkiintoinen kokemus! ;)



Livboksista tulleen rfsu:n intim daily wash:in käyttelin pois, vaikken koekaan olevani erityisen herkkäihoinen miltään alueelta. Ihan ok, mutta en oikeastaan koe tarvetta ostaa erillistä pesuainetta sille alueelle.



Nivean Daily Essentials sentitive day cream (3,50 €, alehinta) oli ihan ok. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono merkki, ettei keksi mitään sanottavaa... Voisin ostaa uudenkin, mutta en nyt mitenkään rakastunut.



L'Orealin Triple Active yövoide oli liian rasvaista makuuni, mutta kaksi hintaan 6,90 € sai minut ostamaan ne jälleen, vaikka totesin ne liian rasvaisiksi jo viime kesänä samanlaisessa tarjouksessa. Jospa nyt jatkossa kuitenkin jättäisin ne kauppaan, samalla hinnalla saa sellaisiakin, jotka eivät jätä ihoa rasvaiseksi.

L'Occitanen Ultra Rich shower cream (17 € / 250 ml) oli nimestään huolimatta ihan tavallista saippuaa. Ihan ok, muttei missään nimessä hintansa arvoista!

Koska thisworks:in pillow spray (n. 20 € / 75 ml) tuli kosmetiikkajoulukalenterista, liitän senkin nyt loppuneisiin. Jotkut vannovat tämän tehoon, minä en huomannut mitään eroa, joskin lakanat tuoksuivat mukavilta.

Blistex:in lip medex oli ihan ok, mutta vastannut sitä alkuperäistä Blistex:in huulirasvaa. Iherbissä tämä maksoi alle 2 euroa, mutta en osta uudelleen.


Whoosh shower jelly tipahti superepäkäytännöllisen kylppärini vessanpyttyyn... En hirveästi tykännyt kirpeästä sitruunantuoksusta, mutta tilasin ennen joulua kaikki Lushin shower jellyt ja tämä oli ainoa, jossa ei ollut mitään vikaa... Osa jellyistä mureni heti ihan mössöksi, osa taas pysyi koossa, mutta niistä ei saanut mitään irti, mutta tämä sekä pysyi koossa, että vaahtosi. Jelly maksoi 3, 70 €, mutta minä ja Lush olemme tulleet tiemme päähän lopullisesti.



Kuvitelkaa näkevänne sekä Himalayan kosteusvoide että Herbinan kasvovoide kahtena, koska molempia loppui kaksi. Himalayan voidetta olisi pakkauksen mukaan saanut laittaa kasvoilleenkin, mutta inci:n ensimmäisenä ainesosana oli mineraaliöljy, jota en mielelläni käytä edes vartalolla. Koska nämä tulivat yhteispakkauksessa jalkakuorinnan kanssa (6,90 €/ pakkaus), sivelin nämä sitten sääriini. Kosteustehotkin olivat aika vaatimattomat, joten en tule näitä ostamaan.
Herbinan mattageelivoidetta ei enää valmisteta ja aluksi se harmitti minua kovasti, koska nämä todella pitivät ihoni kiiltoa kurissa, mutta mitä pidempään näitä käytin (hamstrasin aika monta tuubia, kun nämä myytiin loppuun 1,50 € /kappale), sitä huonommin ne hillitsivät kiiltoa. Kosteusvoiteena nämä kuitenkin olivat ihan hyvä tuote. Mutta näitä ei tosiaan enää saa, joten se siitä.
Erioil on edelleen paras kosteusvoide, minusta kuitenkin liian kallis siihen nähden, ettei se ole mitenkään erikoinen. Ostan aina tarjouksista.



Carmexin huulivoiteita tuli Livboksista useamman kerran ja sain nyt vihdoin tämän viimeisenkin käytettyä loppuun. Ne vain eivät tee minun huulillani mitään, laitoin sitten vähän tai paljon. Moni tykkää näistä kovasti, mutta minulla ne eivät toimi.



Taas yksi joulukalenterista tullut L'Occitanen pikkusuihkugeeli... Näissä on ihan hirveän vahva, ei miellyttävä, tuoksu ja muuten ne ovat ihan vain saippuaa. En tykkää.
Lumenen kosteuttavaa puhdistusvoidetta käytin muutama vuosi sitten monta tuubia ja tykkäsin kovasti. Ilmeisesti koostumusta oli kuitenkin muutettu, koska siinä missä nämä ennen jättivät ihon puhtaan tuntuiseksi, nyt jäljelle jäi iljettävä öljyisen nahkea kerros. Yleensä käytän huonotkin tuotteet loppuun, mutta tätä vihasin niin paljon, että kokeilin sitä sheivaukseen ja siinä käytössä se oli niin hyvää, että ostin alelaatikosta toisenkin tuubin! Nämä kuitenkin ovat nyt poistuneet markkinoilta Lumenen jälleen uusittua tuotteensa.

Yvenin kuorintavoide maksoi euron, mutta oli ihan täysin yhtä tyhjän kanssa, liekö siellä ollutkaan mitään kuorivaksi tarkoitettua. :( En tiedä, olisinko saanut jonkun maanantaikappaleen, koska tämä ei kyllä tuntunut yhtään karkealta... En osta uudelleen.

Vain tämän verran loppuneita alkuvuodesta, tuolla on kuitenkin jo pari purnukkaa odottamassa maaliskuun loppuneita. :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Glowwbox x2 :)


Vanhempani eivät osaa ostaa minulle joululahjoja, joten saan aina valita lahjani itse ja kun marraskuussa huomasin Glowwboxin tarjoavan kahta boksia yhden hinnalla, tartuin tilaisuuteen. Sain boksit kuitenkin vasta jouluaattona lahjaksi. Boksit maksoivat hiukan alle 28 euroa postikuluineen, mikä siis normaalisti olisi yhden boksin hinta. Nämä ovat vuoden 2016 marraskuun ja heinäkuun boksit, mutta esittelen ne nyt kuitenkin, vaikka ollaan jo eri vuodessakin. :) Boksit ovat suunnattu vähän tummemmille ihmisille, mutta mitä olen aiempiakin bokseja katsonut, ei näissä ole pahemmin ollut mitään, mikä ei kävisi ihan kenelle tahansa.
(Laitan hinnat nyt punnan tämän hetkisellä kurssilla eli 15.1.17 yksi punta oli arvoltaan 1,15 €)
Otetaan ensin vaikka heinäkuun boksi eli se kaupanpäällisboksi.
Boksi sisälsi 5 tuotetta, jotka jokainen boksia tilaava sai ja lisäksi yhden tuotteen, joissa oli vaihtelua. Mukana olleesta kortista näki, mitä vaihtoehtoja oli.
Kaikkien boksissa oli konjac -sieni, kasvoseerumi ja hiusöljy.
Konjac -sieniä rakastan ja oli kiva saada välillä vähän kalliimpi sieni kuin ne Ebayn punnan sienet, vaikkei niissäkään vikaa ole ollut. Tämä sieni myös lupaili sisältävänsä ranskalaista savea ja parantavansa ihon elastisuutta. Ehkä ei nyt kuitenkaan, mutta tykkäsin kumminkin. :) Arvoksi kerrotaan 10, 35 €.
Balm Balm Little Miracle Rosehip Serum lupaa suorastaan ruokkia ihoa. En ole vielä ehtinyt kokeilla, koska minulla tosiaankin on juuri nyt tuotteita testattavaksi yllin kyllin, mutta tätä testaan kyllä suurella mielenkiinnolla. Pienen pullon arvo on 9, 20 €.
Neal & Wolf Velvet Nourishing Hair Oil:ia en ottanut riemusta kiljuen vastaan, koska minulle tosiaan on kertynyt hiuksiin jätettäviä tuotteita... En ole vielä edes kokeillut, mutta öljy lupaa muuntavansa karkeat ja kurittomat hiukset terveiksi, ravituiksi ja sileiksi. Minulla ei kyllä ole karkeat hiukset, vaan ne ovat enemmänkin kurittomat juuri sileytensä takia, joten enpä tiedä, onko tämä ihan minun juttuni... Kokeilen kumminkin. :) Hinta on 17, 20 €.

Lisäksi kaikki saivat boksissaan huultenrajauskynän ja hiuslenkin.
PHB Lip Crayon (Tiger Lily) on aika oranssihtava sävy, joten... Ei. Joku muu saa tämän. :) Hinta 10, 30 €.
Popband -hiuslenkki lupaa pitää hiukset pois kasvoilta! Tykkään kyllä realistisista mainoslupauksista! :) Tämä on ihan ok, tosin olen niin tottunut käyttämään puhelinlankaponnareita, ettei tähän oikein tule tartuttua, mutta tätä voisi kuulemma myös pitää rannekoruna. No jaa... Hinta on välillä 6, 90 - 9, 20 euroa.
Lisäksi juuri minun boksini sisälsi... ...hiuksiin jätettävän hoitoaineen!! Olisin voinut itkeä... Tosin ensin pullon nähdessäni luulin, että se on itseruskettavaa, mikä olisi ollut vielä pahempi, mutta en oikeasti tiedä, mitä minä teen kaikilla näillä hiuksiin jätettävillä hoitoaineilla... Mizani D'Tangle Moisturizing Leave-in Milk on kuten nimikin kertoo, maitomainen tuote ja toki tätäkin kokeilen, mutta vaihtoehtoina oli esimerkiksi tehohoitonaamioita ja olisin niin paljon mieluummin ottanut sellaisen. Onneksi suihkutettavan tuotteen voi antaa kokeilun jälkeen eteenpäin. Pullon arvo on 15, 87 €.
Heinäkuun laatikon yhteisarvo oli noin 71 euroa (huomioiden, ettei Popbandin hintaa oltu oikein osattu päättää), mutta minä en nyt ehkä kauheasti ihastunut, osin ehkä juuri siksi, että boksissani oli kaksi hiuksiin jätettävää hoitoainetta, mutta muutenkaan mikään tuotteista ei saanut kiljumaan riemusta. Suosikkini oli Konjac -sieni, vaikka niitä minulla olisi muutenkin riittämiin. En maksaisi tästä täyttä hintaa, mutta kaupanpäällisenä tämä oli ihan hyvä.
                                                                               ❤

Marraskuun boksi sisälsi neljä kaikille samaa tuotetta ja valinnaisesti kaksi neljästä tuotteesta.
Kaikkien boksissa oli Vintage Cosmetic Companyn 4 Piece Sectioning Clips hiusklipsit (arvo 8 euroa). Minun hiusteni muotoilu koostuu vain ja ainoastaan ponnarin teosta, joten en taida tarvita näitä siihen. Nämä kuitenkin ovat söpöjä, joten olen jo miettinyt, että saisiko näistä ehkä jotain johtoklipsejä tai pussinsulkijoita. :)
ORS:in Monoi Oil Anti-Breakage Fortifying Shampoo & Conditioner näytepussit olivat valinnainen tuote. Täysikokoinen 300 millilitran pullo kumpaakin maksaisi 5, 70 € kpl, joten näytepussien arvo oli noin euron. Olen nämä jo testannutkin ja ihan tykkäsin, tuoksu oli ihana ananaksen ja kookoksen sekoitus ja hiuksista tuli ihan kivat.
ORS:ilta oli myös kaikkien boksissa ollut Monoi Oil Anti Breakage Oil (joka siis oli kirjoitettu eri tavalla tässä tuotteessa...) Fusion eli jälleen kerran hiuksiin jätettävä öljy... Voi...! Kokeilin tätäkin jo, mutta taisin laittaa sitä vähän liikaa, koska sain aikaan klähmäiset hiukset, jotka oli pakko pestä heti seuraavana aamuna. Kokeilen myöhemmin uudelleen vähän maltillisemmin. Näytepullon arvo oli noin 1, 50 €.
Tuotekortissa oli myös Skinnamon Body Scrub kaikkien boksissa olevana tuotteena, mutta minulla ei sellaista ollut. Sen sijaan minulla oli pieni pullo Bramleyn laventelin tuoksuista kylpyvaahtoa. Netistä löysin täysikokoisen hinnaksi 12 puntaa, joten 100 millin pullolle tulisi hintaa euroissa noin 5, 50.
Lisäksi kaikilla oli bokseissaan Bloom and Blossom - Rejuvenating Facial Spritz eli kasvosuihke, joka lupaa tehostaa kollageenin tuotantoa, parantaa ihon sävyä ja vähentää ryppyjä(50 ml/ 9, 80 €). Minun pulloni pumppu ei toimi, enkä saa sitä kierrettyä auki, joten joutunen avaamaan pullon väkivalloin, kunhan löydän toisen pullon, johon kaataa sisältö.
Boksini viimeinen tuote oli valinnainen pikkupussi ruotsalaista Reborn - merkkistä kuorinta-ainetta(50 g/ 5, 60 €). Kuorinnan pitäisi kuorimisen lisäksi kiinteyttää ja kirkastaa ihoa, taistella aknea aiheuttavia bakteereja vastaan ja vähentää selluliittia, venymisarpia ja ryppyjä... Ei vähä mitään! Käytin tämän jo, enkä tykännyt. Mutta ehkä sitä sitten pitäisi käyttää pidempään saavuttaakseen kaikki nuo hyödyt...
En välttämättä kauheasti ihastunut tähänkään boksiin ja jos olisin maksanut tästä täyden hinnan, olisin ollut pettynyt. Boksin tuotteiden yhteisarvo oli kyllä noin 36 euroa, mutta kun kertakäyttöiset näytepussit ovat jo käytetty, hiusklipsejä en tarvitse, hiuksiin jätettävää tuotetta en todellakaan tarvitse, eikä minulla ole kylpyammettakaan (vaikka kylpyvaahdon toki voi käyttää ihan saippuana), ei tämä boksi ollut minun juttuni.
Ajatuksena oli, että testaisin Glowwboxia nähdäkseni, josko se soveltuisi Livboksin/Betteboxin korvaajaksi, mutta ei se ole se oikea. :) Jos tällaisen nyt kuitenkin haluaa tilata, se onnistuu täällä. :) Kannattaa googletella alennuskoodeja, usein on ainakin sellainen, että ekan boksin saa postikulujen hinnalla. :)

perjantai 13. tammikuuta 2017

Ensimmäinen Bettebox


Ensimmäinen Bettebox oli taas vaellellut aikansa postin syövereissä, mutta päätyi lopulta käsiini. Bettebox on siis Livbox, mutta uudella nimellä. Minun täytyy nyt sanoa, että en todellakaan ole ihastunut nimeen... Nimen pitäisi kuulemma olla viittaus Bette Davisiin, mutta minulle siitä tulee mieleen homssuinen keski-ikäinen tantta. Se ei ole nimi, mikä inspiroisi minua tilaamaan yllätyskosmetiikkapakettia...


Myös laatikko on vähän eri näköinen, tämän suhteen minulla on ihan neutraalit fiilikset. Ihan ok, kuten oli edellinenkin. Sanon kuitenkin sen verran, että aina toisinaan himoitsen Look Fantasticin boksia ihan vain siksi, että siinä on niin mielettömän hienoja laatikoita, joten olisihan se hienoa, jos näissäkin olisi. En esimerkiksi aio ikinä luopua Look Fantasticin joulukalenterilaatikosta ja koska Livboksit(Betteboksit!!) ovat käytännöllisen kokoisia, olisi kiva, jos ne olisivat vähän edustavamman näköisiä. Mutta loppujen lopuksi se on vain laatikko. :)


Myös kortti oli uudistunut, sitä pidin vähän sekavana... Mutta eipä sekään niin suuri juttu ole, tärkeämpää on sisältö:

Ihka ensimmäinen Betteboksi sisälsi 4 täysikokoista tuotetta ja yhden (kuitenkin ilmeisesti tällaisenaankin myynnissä olevan) näytekokoisen tuotteen. Koska boksin matka luokseni kesti näin kauan, olin katsonut sisällön netistä ja tiesin jo ennalta, ettei tämä ole minun boksini.


Boksissa oli kaksi meikkituotetta, Maybelline Falsies Push Up Drama Angel Mascara (ovh 15,90 €) ja Manna Kadar Paradise Blush poskipuna (ovh 19 usd eli noin 17, 85 €).  Ripsari menee ilman pohdintaa kiertoon, poskipunasta en oikein tiedä... Pelkään poskipunaa, pelkään näyttäväni naurettavalta sitä käytettyäni, joten ehkä joku muu saisi tästä enemmän iloa kuin minä. Pakkaus myös on todella kämäinen hinnan huomioiden...

Meikit eivät oikein ole minun toivetuotteitani, käytän lähes aina samoja meikkejä ja kun ne loppuu, ostan uudet samanlaiset tilalle. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että sekä elämäni ainoa ripsari että elämäni ainoa huulipuna ovat molemmat Livboksista peräisin, joten ehkä minun pitäisi antaa näille tilaisuus. Se vain, että kun olen elämäni aikana löytänyt yhden ripsarin, josta pidän, on todennäköisyys toiselle aika pieni ja kokeiltua ripsiväriä ei voi antaa eteenpäinkään.

Lisäksi boksissa oli kaksi hiustenmuotoilutuotetta. Näille en valitettavasti edes harkitse antavani tilaisuutta. En halua laittaa mitään puhtaisiin hiuksiini, enkä todellakaan kaipaa lisää tuuheutta.
Tresemmén Max the Volume Root Lift & Texture Foam muotovaahto (6,90 €) lupaa antaa maksimaalista ja pitkäkestoista tuuheutta. Minä uskon olevani muutenkin puoliksi peikosta periytynyt, joten lisätuuheus on vihoviimeinen asia, mitä hiuksiini haluan.
Evon Root Canal tyvisuihke taas "...antaa hiuksille ryhtiä ja rakennetta. Parantaa hiusten hallittavuutta. Sopii erityisesti hennoille ja ohuille hiuksille". Edelleen, hennot ja ohuet minun hiukseni eivät ole. Muutenkin, rakastan sitä, miltä puhtaat hiukset tuntuu ja hiukset ovat myös minussa suunnilleen ainoa fyysinen piirre, johon olen ihan tyytyväinen, joten tämä ei vain ole minun tuotteeni. 200 millilitraa maksaisi 27 euroa, joten 50 millilitran arvo on 6, 75 €.


Ja lopuksi sitten se yksi tuote, josta pidin eli Lumenen tasapainottava 24 H kosteusvoidegeeli (ovh 19,90 €). Pidän Lumenen voiteista, joskaan yksikään Lumenen mattapintaa lupaavista voiteista ei ole koskaan toiminut minulla, vaan olen ollut kuin öljyssä uinut. Kuitenkin oli mukavaa saada tämäkin testiin!
Boksin kokonaisarvo oli tällä kertaa 67, 50 €, mutta minulle jää vain tuo Lumenen voide, mikä sekin on jo yksinään arvokkaampi kuin boksi. Josta en kylläkään maksanut, koska sain sen pisteillä.
Olen miettinyt bokseiluni jatkoa jo pitkän aikaa ja tuskaillut sitä täälläkin... En ole  pitkään aikaan innostunut boksin sisällöstä ja minusta tuntuu, että ainoa syy, miksi vielä tilaan boksia, on se, että pelkään, että jos lopetan, sitten tuleekin ihan huippu boksi ja minua harmittaa... En pidä boksia kalliina, varsinkaan kun itse maksan vain 13, 90 € /kk ja pisteitäkin saa sen verran, että aina toisinaan saa ilmaisen boksin ja minusta sisältö kyllä aina on hyvinkin hintansa arvoinen. Mutta huomaan lähes kauhulla odottavani seuraavaa kuivashampoopulloa ja liukuvoidetta...
Se ei ole boksin vika, mutta koska en käytä mitään hiusmuotoilutuotteita ja meikkaan vain vähän ja hyvin neutraalisti, minulle kertyy aika paljon tuotteita, joille ei vain ole käyttöä. Tokihan ne voi antaa eteenpäin ja annankin, mutta huomaan aina ennen boksin tuloa ajattelevani, että mitäs minä nyt tarvitsisin lisää tässä kuussa...
Ajattelin myös, että tähän olisi hyvä lopettaa, koska tilasin Livboksin ihan silloin alussa ja nyt nimi on vaihtunut ja Livbox kuollut ja kuopattu. Edelleen hiukan epäröin, mutta ainakaan vielä en ole uusinut tilaustani. En todellakaan tiedä, mitä tehdä...
Mutta tässä oli nyt kuitenkin ensimmäinen Bettebox, ehkä näitä esittelyjä vielä tulee, ehkä ei... :)
Ihanaa vuotta 2017! :)

torstai 12. tammikuuta 2017

Joulukuun Ostetut


Vielä viimeinen ostetut postaus viime vuodelta. Ajattelin lisäksi tehdä jonkinlaisen yhteenvedon näistä, mutta nyt vielä pelkät joulukuun kosmetiikat. Viime vuonna tosiaan vähensin kosmetiikan ostoa huomattavasti edellisvuoteen verrattuna, mutta silti varastoni eivät tunnu yhtään pienentyneen...! Outoa...
Lumenen voide 10, 90 €
Lumenen Arctic Aqua -voiteet oli Tokmannilla 4 euroa kappale, mutta tämä yksilö ei sitten kuulunutkaan tarjoukseen, minkä  huomasin vasta kotona. Hyvää voidettahan tämä on, mutta en olisi ostanut, ellen olisi kuvitellut tämän kuuluvan tarjoukseen. Tosin ostan kyllä varmaan uuden, jos näitä vielä saa.

Himalaya Herbals jalkasetti 5,90 €

Luin joskus monenkin bloggaajan kehuvan tätä jalkakuorintaa ja olisin ostanut sellaisen jo silloin, mutten löytänyt mistään. Luulin, että tässä  olisi kaverina jalkavoide, mutta voide olikin jonkinlainen yleisvoide, jota pakkauksen mukaan saisi laittaa kasvoillekin, mutta incin ekana ainesosana on mineraaliöljy... En tykkää käyttää mineraaliöljyä sisältäviä tuotteita edes vartalolle, enkä todellakaan laittaisi sitä kasvoille. Voide on myös niin ohutta, ettei siitä ole jalkavoiteeksi. Voiteen koostumuksen perusteella uskaltaisin myös väittää, ettei voiteessa oleva mineraaliöljy ole vaseliinia eikä lanoliinia, joita en pitäisi kovin pahana. Sain toisen samanlaisen setin joululahjaksi, enkä nyt oikein tiedä, mitä voiteille tekisin...

Essence all about matt puuteri 3, 69 €
Catrice all matt plus puuteri 4 €
L'Oreal Cushion meikkivoide 11, 30 €
Essencen mattapuuteria olen käyttänyt jo useamman rasian, mutta sitä ei ole enää pitkään aikaan saanut Tokmannien Essence standeista, joten nyt kun cittareihinkin oli tullut Essenceä, ostin. Viereen oli tullut Catricen standi (joka siis on saman valmistajan merkki kuin Essence) ja otin sieltäkin mattapuuterin, koska heidän valikoimissaan oli värillinen mattapuuteri. Rakastan sitä!! Se on juuri kaikkea sitä, mitä puuterilta toivon ja haluan!! Se hillitsee ihon kiiltoa, mutta on koostumukseltaan niin kevyttä, että sillä ei saa aikaan sellaista tunkkaista pakkelipintaa. Ostin jo toisenkin varmuuden vuoksi...
L'Orealin Cushion meikkivoidetta olen himoinnut jo pitkään, joten kun se oli -40%, ostin sen. Onneksi, koska pidän siitä ihan hirveästi! Sillä saa myös todella kevyen meikkipinnan, joka on juuri sitä, mitä haluan.
Ja lisäksi sain jotain kosmetiikkajoululahjojakin.


Eos:in huulivoiteet ovat olleet kovin trendikäs tuote viime vuosina, mutta itse en ole sellaista ostanut, koska olen joskus nuuhkinut niitä kaupassa ja minusta ne haisivat pahalta. Enkä kyllä ole muuttanut mieltäni tätä lahjaksi saamaani testatessakaan... Tehoiltaankaan se ei ole kovin ihmeellinen, mutta ihan ok päiväkäytössä. En pidä kovinkaan paljoa enempää vartalovoiteen tai käsivoiteen tuoksusta, jotka nekään eivät ole kovin kosteuttavia... Mutta kyllä nämä käytettyä tulee.
Sain myös muutaman shampoo ja hoitoainepullon, niistä sitten enemmän joskus loppuneissa. :)


Lisäksi sain 2 Glowwboxia, teen niistä sitten oman postauksen, vaikka ne nyt onkin sitten viime vuoden bokseja.

Joulukuun ostot yhteensä: 47, 97€
Vuoden ostokset yhteensä: 484,30 €
Viime vuoden joulukuussa käytin kosmetiikkaan 96, 10 €

Vuoden budjettihan oli alunperin 360 euroa, johon sitten lisäsin loppuvuodesta satasen "joululisän"... Ja ylitin senkin. Mutta käytin kuitenkin kosmetiikkaan alle yhden kolmasosan siitä, mitä edellisenä vuotena, joten olen ihan tyytyväinen. Ja olen oikeastaan sitä mieltä, että alle 500 euroa vuodessa on vielä aika kohtuullinen määrä.
Edit: Paitsi, ettei tämän vuoden laskelmissa ole mukana Livboksia... Eli 139, 90 € on vielä lisättävä 12 Livboksista, jolloin kokonaissaldoksi tulee 624, 20 €. Se on noin 50 euroa kuukaudessa ja kun huomioidaan, etten tupakoi tai käytä alkoholia, se ei ole kovin paha hinta minun paheestani.  Ainakin niin kerron itselleni. :)
Tänä vuonna ajatuksena olisi pitää samat säännöt eli 30 euroa kuussa, jonka saa siirtää eteenpäin, muttei käyttää etukäteen ja joulun aikaan satasen joulukosmetiikkalisä. :)

tiistai 3. tammikuuta 2017

Joulukuun Loppuneet

Joulukuussa tuli otettua käyttöön paljon uusia tuotteita ja joulukalentereista tulvi näytteitä, joten kovinkaan moni tuote ei kohdannut loppuaan. Jotain kuitenkin. :)



Koko The Body Shopin peltiompussa ollut setti tuli käytettyä eli siis suihkugeeli, sokerikuorinta, vartalovoide ja vartalovoi. Pidin enemmän viime vuoden raikkaammasta omenatuoksusta, tämän vuotinen tuoksu oli minusta hitusen tylsä. Suihkugeeli ja vartalovoi olivat hyviä tuotteita, kuorintaan ja vartalovoiteeseen en ihastunut. Ne olivatkin molemmat tuotteita, joita en ollut koskaan aiemmin tbs:n valikoimista testannut ja kuorinta oli minusta aika yhtä tyhjän kanssa, koska kuorivana aineena ollut sokeri suli hetkessä, vartalovoide taas oli lähes mahdotonta saada pullosta ulos ja iholla se oli liian tahmeaa. Rakastan The Body Shop:in vartalovoita, joten en tule ostamaan voidetta uudelleen. Setti maksoi (tarjouksessa!) 22, 40 €.



Kuten sanottu, tässä kuussa loppui lähinnä näytteitä. L'Occitanen kasvovoide oli hurjan rasvaista, mutta sillä sekunnilla, kun pesi kasvonsa, iho kiristeli kuivuuttaan, koska ilmeisesti mitään ei ollut imeytynyt. 50 ml maksaisi 33 euroa.

Ylemmän kuvan kaksi keskimmäistä voidenäytettä tuli käytettyä ilman minkäänlaista muistikuvaa niiden vaikutuksesta, mutta lisäksi käytin kaikki L'Occitanen kalenterista tulleet käsivoidenäytteet. Niitä oli viisi, mutta yksi kai on mennyt roskiin tulematta kuvatuksi.

Alemman kuvan vasemman reunan karitevoikäsivoide oli ihan hyvää ja kosteutti tehokkaasti, muut käsivoidenäytteet olivat kuitenkin teholtaan hyvin vaatimattomia, enkä pitänyt yhdenkään tuoksusta. En ostaisin mitään uudelleen. 30 millilitraa käsivoiteita maksaisi 8, 50 €, 75 ml 17, 50 € ja 150 millilitraa 24 €.


Lumenen Hydration Recovery geelimaskinäyte tuli Livboksista ja käytin sen yönaamion tapaan. Se oli ihan hyvä tuote, ei kauhean kosteuttava, mutta kesällä varmasti ihan riittävä. Uudet Lumenet ovat kuitenkin aika kalliita, joten taidan odotella, että hinnat vähän laskevat tai tulee hyvä tarjous, jolloin voin ehkä ostaakin täysikokoisen.



Jalkavoiteita loppui kolme kappaletta. Dermosilin jalkavoiteet ovat kumpikin aivan loistavia ja ostan niitä lisää. Vasemmanpuoleinen karbamidijalkavoide maksoi 5, 20 €/ 150 ml, oikeanpuoleinen yövoide 7, 20 €/200 ml. Karbamidivoide on täysin tuoksuton, yöjalkavoide taas tuoksuu hyvinkin siedettävän miedosti vaniljalta ja kumpainenkin kosteuttaa ja imeytyy hyvin.

Ylemmässä kuvassa olevan Delia -merkkisen jalkavoiteen ostin kesällä kahdella eurolla Tokmannilta ja jos tämä olisi ollut hajustamaton tuote, olisin sanonut, että se oli ihan ok; ei kovin kosteuttava, mutta menetteli kuitenkin varsinkin hintaansa nähden. Mutta kun tämä ei ollut hajustamaton... En ikinä ymmärrä, mikä idea on voimakkaasti hajustetuissa jalkavoiteissa, mutta en voi edes kuvata, miten paljon aloin inhoamaan tämän hajua jo muutaman käyttökerran jälkeen! Ei ikinä enää! Eikä tämä kyllä muutenkaan kovin hyvää ollut, mutta hajun takia en ottaisi uudelleen edes ilmaiseksi.


Lisää näytteitä... Ritualsin The Ritual of Sakura voiteen (en nyt onnistu löytämään tälle muuta hintaa kuin Eleven -verkkokaupan 19, 30 €/220 ml, mutta ulkomailta saisi taatusti paljon halvemmalla) kunniaksi on sanottava, että iho tuli tällä aivan ihanan silkkisen pehmeäksi, mutta se onkin sitten ainoa plussa. En pitänyt tuoksusta, enkä ihotuntumasta ja selkä kiristeli kuivuuttaan tätä käyttäessä. Kiva oli kuitenkin testata.

Kuten edellinenkin, myös Ren revitalising night cream näyte tuli lookfantasticin kalenterista ja sekään ei ihastuttanut. Kosteutustehot oli heikot, mutta silti voide sai iholleni aikaan näppylöitä.  Mutta ihan uusia tuotteita on silti aina hienoa testata. 50 ml maksaisi melkein 40 euroa.


Ja lisää lookfantasticin kalenterista tulleita ennestään tuntemattomia tuotteita. :)

Christophe Robin uudistava hiusnaamio ei tuoksunut kovin hyvältä, mutta otin sen mielenkiinnolla testiin, koska purkissa luki, että naamion levittämisen jälkeen hiuksiin lisätään vettä, vaahdotetaan ja jätetään pariksi minuutiksi. En oikein tiedä, miksi niin piti tehdä, mutta ihan hyvää tavaraahan tämä oli. Ei kuitenkaan mitenkään ihmeellistä ja koska 250 millilitraa maksaisi 53 euroa, en ole kiinnostunut ostamaan täysikokoista purkkia.

Ja samat sanat Origins GinZing -voiteen suhteen. Voide ei kosteuttanut minun ihoani niin yhtään, ei edes päiväkäytössä noin tunnin välein lisättynä! 50 millilitraa maksaisi noin 27 euroa, mutta tämä ei ollut minun iholleni sopiva tuote.


Lisäksi loppui Avonin complete recovery shampoo. Minulla oli tällainen edelliskesänä ja rakastin sitä, jopa niin paljon, että ylistin sitä sukulaiselle, joka halusi kokeilla shampoota myös, joten annoin omani hänelle ajatuksella, että tilaan itselleni uuden. Niin tein, enkä tykännyt yhtään! En tiedä, mikä juttu näissä Avonin tuotteissa on, mutta saatan rakastaa jotain tuotetta, tilata uuden ja vihata sitä! En tiedä, onko näissä sitten jotain eräkohtaisia eroja tai onko minulla päässä vikaa, mutta tämä nimenomainen pullo tätä shampoota oli kamalaa...! Se edellinen pullo oli aivan ihanaa! Niin paljon kuitenkin inhosin tätä, etten osta uutta edes siinä toivossa, että saisin taas sitä hyvää shampoota. Avonin hinnat vaihtelee, mutta shampoita saa usein parilla eurolla.

Joten näin vähän loppui joulukuussa. :)